Teatterikuvausta ilolla

15.5.2019

Parhaillaan on meneillään Tanssiteatteri WilliWision  Liisa Ihmemaassa -näytelmän esitykset  Iisalmen kulttuurikeskuksella. Ohjaaja Lilli Härmä-Leinosen  johdolla näytelmässä esiintyy 45 teatteria harrastavaa 5-18 vuotiasta näyttelijää sekä kuusi Iisalmen naisvoimistelijoiden Flamingot-ryhmän tanssijaa.

En lakkaa ihastelemasta kuinka upeita, luovia, eläytymiskykyisiä, ahkeria ja motivoituneita lapsia ja nuoria Iisalmen seudulla kasvaa! Näytelmä on hieno visuaalinen spektaakkeli, jonka rakentamisessa on ollut mukana monipuolisia osaajia ja ammattilaisia niin puvustuksessa, lavastuksessa kuin maskeerauksessa muista taustajoukoista puhumattakaan. Yhteistyö ja sitoutuminen näkyvät upeana ja mukaantempaavana kokonaisuutena.

Itselläni on ollut iso ilo saada kurkistaa hieman esiripun taakse ennen varsinaisten näytösten alkamista. Tammikuussa valokuvasimme Liisa Ihmemaassa näytelmän markkinointikuvat Iisalmen Kuvan studiolla. Kuvien ja sarjakuvataiteilija Jupu Kallion suunnitteleman Liisa logon pohjalta luotiin esitysten markkinointimateriaalia ja  käsiohjelma. Varsinaiset teatterikuvat valokuvasin näytelmän harjoitusten loppusuoralla kun puvustus ja lavastus oli valmis.

Olen valokuvannut matkan varrella hyvinkin erilaisia esityksiä ja pakko sanoa, että teatterin kuvaaminen saa aina sydämeni läpättämään. Nautin suuresti visuaalisesta seikkailusta, jonka kukin näytelmä tarjoaa. Esitystä pitää hengittää mukana, olla läsnä hetkessä, aistia, rekisteröidä mieleensä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja ohjaajan toiveita muistaen. Kohtausten tallentaminen on ajatustyötä ja rajaamista, visuaalisia valintoja mitä milloinkin halutaan nostaa, korostaa ja tuoda riittävän houkuttelevasti esille, liikaa kuitenkaan esityksestä paljastamatta. Kuvat johdattavat katsojan esitystä kohti mutta eivät koskaan korvaa sitä elämystä, joka syntyy katsomossa. Valokuvat ovat osaltaan teatterin historian kannalta tärkeitä tallenteita, joiden kautta on helpompi muistella tehtyjä näytelmiä. Siksi etenkin lasten ja nuorten näytelmien ollessa kyseessä, tavoite on olla myös tasapuolinen esiintyjiä kohtaan niin, että jokainen näkyisi ainakin jossakin kuvassa.

Toivotamme paljon onnea ja menestystä WilliWisiolle Liisa Ihmemaassa esityksiin sekä Teatris katselmuuksen Jyväskylään, jonne WilliWisiolaiset matkaavat nyt toukokuun lopulla.

 

Tanssiteatteri WilliWision
Liisa Ihmemaassa-näytelmä
Iisalmen kulttuurikeskuksella
15.-17.5.2019

 

Lisää teatterikuvia löydät Iisalmen Kuvan facebook-sivulta.